Uutuudet

4.5.2018 Pisimmät jaksot ilman voittoa paalupaikalta

Lisäsin pisimpiin jaksoihin ilman voittoa paalupaikalta 8–9 kilpailun mittaiset jaksot, joita on kaiken kaikkiaan neljä. Aiemmin tilastoon oli listattu vain vähintään kymmenen kisan jaksot, joita on niin ikään neljä.

24.4.2018 Peräkkäisten voittajien tilastoja

Tein tilastot peräkkäisistä valmistajien voittajista ja pisimmistä jaksoista ilman saman valmistajan peräkkäisiä voittoja – samalla periaatteella kuin vastaavat kuljettajista laaditut tilastot. Esimerkiksi viimeksi kaudella 2012 on ajettu peräkkäin viisi kilpailua, jossa jokaisessa voiton on ottanut eri valmistaja. Samaten 2012–2013 on ollut viimeksi vähintään kahdeksan kilpailun jakso (tarkalleen 12), ilman että yksikään valmistaja on voittanut kahdesti peräkkäin.

Lisäsin pisimpiin jaksoihin ilman saman kuljettajan peräkkäisiä voittoja 10–13 kilpailun mittaiset jaksot, kun aiemmin tilastoon pääsyn raja oli 14 kilpailussa. Sivulla oli jo ennestään (vähän liian aikaisin) 13 kisan jakso kausilta 2016–2017, mutta nyt siellä on muutkin vähintään kymmenen kisan jaksot 1989–1990, 1969–1970 sekä 2007–2008.

Kuljettajien peräkkäisiin voittajiin lisäsin kausilta 1982–1983 seitsemän kilpailun jakson, joka sisältyi vain osittain pitempään, kahdeksan kilpailun jaksoon.

Lisäsin voittajalistaan voittajien lähtöruudut.

27.12.2017 Valmistajien mestarien kuljettajat

Kasasin hieman vähemmän vakavasti otettavan tilaston valmistajien mestaruuden voittaneista kuljettajista. Käyttämäni kriteeri on yksinkertaisesti, että kuljettaja on ajanut mestarivalmistajan autolla vähintään yhden sijoituksen kauden aikana. Suomalaisittain Kimi Räikkösellä on kaksi mestaruutta ja Mika Häkkisellä, Mika Salolla ja Valtteri Bottaksella yksi mestaruus.

13.10.2013 Voittajalista ja keskeytyssyyt

Tilastoihin on koottu kaikkien kilpailujen voittajat sekä keskeytyssyiden määrä kaikista kilpailuista.

6.10.2013 Tulokset 1950–1969

F1-ruutuun on viimein lisätty tulokset ja kausikohtaiset tilastot vuosilta 1950–1969. Tuloksiin on lisätty näkyviin myös keskeyttäneitten ajat, sikäli kun ne ovat olleet tiedossa. Johtokierrokset on pilkottu kuljettajakohtaisiin jaksoihin kisan alusta loppuun, jolloin kärkipaikan vaihdokset on helpompi hahmottaa. Esikarsintojen tuloksista on tehty oma listauksensa aika-ajotulosten perään.

Ratojen tilastoissa on yhdistetty muutamien ratojen eri versiot:

Muutamia uusia tilastoja on myös koottu:

Tuloksiin on muutenkin tehty pieniä korjauksia, ja tilastot on generoitu uudestaan. [Tarkempi korjauslista]

Kausikohtaiset aika-ajotilastot 1970–2002 on poistettu. MM-osakilpailujen sivut on poistettu, koska ratasivut ajavat saman asian paremmin.

FIA on julkaissut kauden 2014 alustavan kilpailukalenterin.


Jani Rivinojajanir@mbnet.fi

F1-ruutu